Konkreettinen merkki tapahtuneesta rikoksesta ja sen kauhistelu taitavat kuitenkin olla lisääntyneen kiinnostuksen todellisia syitä. Lipputulot ja teoksen vaihtoarvo museoiden keskinäisessä näyttelybisneksessä kasvavat kohisten.  

     Helsingin Kiasma valmistui kymmenen vuotta sitten. Kirjoitin silloin, että rakennus muistuttaa pituussuunnassa kahtia jaettua etanaa. Olen edelleen samaa mieltä. Tylyn leikkauspinnan, kivan Postitalon ja vähemmän kivan Sanomatalon väliin jäävä tila ei ole katu vaan tuulitunneli.

     Arkkitehti Steven Holl käväisi paikalla tarkistamassa missä määrin lähiympäristöä on ymmärretty suunnitella Kiasman ehdoilla. Aikanaan kukaan ei tarkistanut missä määrin hän ymmärsi suunnitella Kiasmaa silloisen lähiympäristön ehdoilla.

     Siinä sivussa mestari luonnosteli salamanopeasti laajennusosan. Kiasman johtaja hyrisi aikovansa työskennellä väsymättä hankkeen toteuttamisen puolesta.

     Edellinen varmisteli uutta toimeksiantoa, vaikka tuskin kuusikymmentä arkkitehtia työllistävä kansainvälinen toimistoketju sen tarpeessa on.

     Jälkimmäinen seurasi kotikutoista perinnettä. Sen mukaan minkä tahansa instituution perustaminen tai kehittäminen edellyttää aina uudisrakentamista. Arvovaltasyyt estävät sijoittumisen vanhoihin tiloihin, olivatpa ne kuinka käyttökelpoisia ja ympäristöön sopivia hyvänsä.

     Kymmenisen vuotta rakennuksen valmistumisen jälkeen, varsinkin jos toiminta kangertelee niin kuin se säännönmukaisesti tekee, aloitetaan määrätietoinen marina. Henkilökunnan mielestä ongelmat poistuvat vain rahalla. Sitä ei kuitenkaan haluta tai osata käyttää toiminnan kehittämiseen. Vain lisärakentaminen kelpaa.

     Kiasman kohdalla kyse on kuulemma siitä, että kävijämäärät kutistuvat, koska nykyiset tilat eivät riitä kellariin varastoitujen teosten esillepanoon. Nyt osa niistä voitaisiin myydä pois. Tuotto olisi vähäinen, mutta ajan pitkään pienikin askel kohti Taidehallin tapaista galleriatyyppistä museota saattaisi kannattaa myös fiskaalisesti, lainatakseni Kiasman johtajan käyttämää eufemismia.

     Arvaan, että kaikki asianosaiset tyrmäävät oikopäätä tällaisen mahdollisuuden. Niinpä lanseeraan toisen, vielä epärealistisemman ehdotuksen.

     Ensin poimitaan kellarista mikä tahansa teos ja pannaan se suuren mainoskohun saattelemana näytteille. Sitten ilmoitetaan vielä suuremman mainoskohun saattelemana, että työ on varastettu. Muutaman kuukauden kuluttua kerrotaan kaikkein suurimman mainoskohun saattelemana, että yllättäen lähes mittaamattoman arvokkaaksi osoittautunut hengentuote on saatu takaisin vain lievästi vahingoittuneena.

     Ihmisten muisti on lyhyt, joten temppu voidaan huoletta toistaa kymmenen vuoden välein. Museon rahahuolet ovat lopullisesti ohi.