Kymmenisen vuotta sitten kirjoitin kolumnin, jossa arvostelin entisten stalinistien nykyisiä menettelytapoja. Olin sitä mieltä, ja olen edelleen, että mahtipontiset julkilausumat ja kunniamerkkien palautukset ovat mennyttä aikaa. Kommentit olivat äkäisiä. Minua syytettiin vanhojen asioiden kaivelemisesta ja moraalisen selkärangan puutteesta.  

     Pelkkä käsitteen ’entinen stalinisti’ mainitseminen laukaisi niin vahvan selkäydinreaktion, ettei tekstiäni maltettu lukea loppuun saakka. Vastineiden kirjoittajilta jäi havaitsematta, ettei kritiikkini kohdistunut menneisyyteen vaan nykyisyyteen.

     Dilemma on ymmärrettävä. Kenelle tahansa tuottaa vaikeuksia tunnustaa olleensa totaalisesti väärässä. Prahan miehityksen arvostelusta muistuttaminen maistuu selittelyltä. Vetoaminen nuoren ihmisen tunnepohjaiseen ajelehtimiseen enemmistön mukana tulkitaan helposti edelleen jatkuvaksi itsenäisen ajattelukyvyn puutteeksi.

     Jättäkää puolustelu ja keskittykää nykyhetkeen on minun neuvoni. Mutta älkää pyytäkö anteeksi, vaikka sen vaatiminen on kansainvälisesti muodikasta. Tyhjät eleet eivät tee tehtyä tekemättömäksi.

     Myöntäkää, että iskulause ’jollet ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan’ on typerä; säästäkää se Bushille. Myöntäkää, että iskulause ’tarkoitus pyhittää keinot’ on hengenvaarallinen; säästäkää se jesuiitoille.

     Kantavatko nämä 70-luvun sankarit mukanaan menneisyyden raskasta taakkaa? Vielä mitä. Suurin osa on sopeutunut uusiin olosuhteisiin hyvin tai erittäin hyvin.

     Jotkut eivät ole luopuneet idealismistaan. Kommunismin utopia on muuttunut vihreäksi utopiaksi, mutta fundamentalismi on ennallaan.

     Toiset ovat korvanneet idealisminsa kyynisellä kapitalismilla. Fundamentalismin etumerkki on vaihtunut päinvastaiseksi, mutta ydin on ennallaan.

     Ja totta kai joukossa on myös takinkääntäjiä. Heille idealismi ja fundamentalismi ovat yhdentekeviä. He haluavat olla samaa mieltä enemmistön kanssa, kuvittelevat hyötyvänsä siitä ja erehtyvät.

     Ani harvat ovat kyenneet kehittämään fundamentalismiaan kohti analyyttista harkintaa ja jalostamaan idealismiaan kohti kriittistä moniarvoisuutta.

     Säälittäviä eivät ole entiset stalinistit vaan vastapuolen fundamentalistit, jotka lyövät nyt rintoihinsa ja kuuluttavat olleensa koko ajan oikeassa.