| Pari päivää sitten kävelin pitkin Espaa. Saatuani tarpeekseni pakkasesta ja lumipyrystä päätin mennä kotiin taksilla. Ajatus puhelimen näpräämisestä kohmeisin sormin ja kadulla odottamisesta oli vastenmielinen. Siirryin viereiseen kahvilaan. Nojailin keppiin, silmäilin ympärilleni ja totesin, että pöydät lähellä ikkunaa olivat varattuja. Samassa huomasin kuinka tuntematon nuori nainen viittoili minulle ja taputti kämmenellään vapaata tuolia vieressään. Jos sensaatiolehtiä on uskominen, suomalainen nainen käyttäytyy näin vain pikkutunneilla yökerhossa. Noudatin kutsua, tein sen triviaalin johtopäätöksen, että kyseessä on ulkomaalainen turisti ja olin oikeassa. Keskusteltuamme hetken, hän sujuvalla ja minä lievästi ruostuneella englanninkielellä, pyysin anteeksi, kaivoin kännykän taskusta ja tilasin taksin. Kohta hän nousi pöydästä, kertoi menevänsä ikkunan luo vahtiin ja heilautti muutaman minuutin kuluttua kättään merkiksi siitä, että auto on saapunut. Toivotimme toisillemme idiomaattisesti hauska tavata ja kompuroin taksiin. Takapenkillä kulutin aikaa kuvittelemalla minkälainen ihminen hänen ilmiasunsa takaa saattaisi löytyä. Tuloksena oli yllättävän suuri joukko enemmän tai vähemmän uskottavia ominaisuuksia. Teen assosiatiivisen loikkauksen yksityisestä yleiseen. Korkeaan ikääni vedoten tai siitä huolimatta rohkenen väittää, että yllä kuvattu episodi toimii esimerkkinä siitä, kuinka vähistä aineksista tosiasioista piittaamattomat ennakkoluulot voivat syntyä. Nämä vuorostaan saattavat johtaa pienempiin tai suurempiin konflikteihin, pahimmillaan jopa sotiin. Äärikansalliset asenteet ja liikkeet ovat historiallisesti luoneet otollista kasvupohjaa tämän kaltaisten ilmiöiden eskaloitumiselle. Merkkejä ylikorostuneesta nationalismista ja rasismista löytyy kosolti myös nykyisessä maailmantilanteessa. Eikö riskien hallinta kuulu niille, joilla on demokraattisesti valittu tai itse hankittu valta tehdä päätöksiä muiden puolesta? Näin kysyy tavallinen kansalainen aiheellisesti. Yhteisöihin kuuluminen on inhimillinen perusominaisuus. Lukumäärät ja koot vaihtelevat. Riippumatta siitä onko puitteena perhe, suku, työpaikka tai harrastus, koskettavat sisäsyntyiset ennakkoluulot itse kutakin kipeämmin kuin median jatkuvana virtana välittämät kotimaiset ja kansainväliset uhkakuvat. Tämän aamun Hesarissa Anu Kantola viittaa kolumnissaan Walter Lippmannin syvällisiin ajatuksiin ja toteaa, että kyse on stereotypiaksi kutsuttu ilmiö. Minun pinnallinen virikkeeni on kahvilassa sattumalta tapaamani nainen ja kutsun ilmiötä ennakkoluuloksi. Joku kolmas saattaisi puhua vaikka vääristyneistä mielikuvista. Nimet ovat nimiä ja prosessit mutkikkaita, mutta asia on tärkeä ja vastuu kaikilla. Olkaa siis varuillanne. anevanli(at)gmail.com |
