Ranskankielessä humour (huumori) ja humeur (mieliala) ovat äänteellisiä lähisukulaisia.  Ilmeisesti ne ovat myös käsitteellisiä lähisukulaisia. Sikäläisessä kulttuurissa huumorilla (tai sen puutteella) on ensisijainen asema inhimillisten perustunteiden joukossa.

     Englanninkielessä sanalla humo(u)r on kaksoismerkitys. Jos yhteydestä ei selviä kumpaa tarkoitetaan, käytetään sanoja mood, spirits tai temper. Briteillä käsite joke kattaa suuremman osan huumorin käsitteestä kuin ranskalaisilla. Siellä huumoriin ei taideta suhtautua yhtä vakavasti kuin mantereen puolella.

     Ruotsin humor ja humör lainattiin aikanaan arvovaltasyistä ranskalaisesta hovikielestä. Epäilen ehdittiinkö niiden syvällisiä merkityksiä ymmärtää.

     Suomenkielessä huumorilla ei ole äänteellistä vastinparia. Puhutaan mielialasta tai todetaan, että joku on hyvällä tai huonolla tuulella. Näen rohdinpaitaisen väinämöisen puntaroivan koura purren kokkapuulla onko tuuli myötäinen vai vastainen. Milloin koittaa urbaanien kielikuvien aika?

     Yksinkertaisimmillaan huumori perustuu poikkeavuuteen. Huvittavana pidetään kaatumista (Loiri) tai naapureita (norjalaiset suomalaisia).

     Puberteettisten seksuaalitabujen rikkominen naurattaa Uutisvuodon studioyleisöä. Eikä vain ohjaajan käskystä.

     Raja vihamielisyyden suuntaan on häilyvä. Helsingin olympialaisten aikana mustat urheilijat aiheuttivat epäuskoista naureskelua. Nyt mustiin maahanmuuttajiin suhtaudutaan myönteisesti, neutraalisti tai aggressiivisesti. Koomisina heitä ei pidetä.

     Vallankäyttäjillä, auktoriteeteilla ja muilla besserwissereillä on vaikeuksia erottaa omaa egoa pönkittävää leikinlaskua vähäväkisempiin kohdistuneesta pilkanteosta. Omaan egoon kohdistuvan leikinlaskun he luokittelevat solvaukseksi.

     Kehittyneemmissä muodoissaan huumori on alistettujen ase. Italialainen dell’arte-perinne on esimerkki siitä kuinka laajoja vaikutukset voivat olla. Komedia ei turhaan ole vaikeampi laji kuin tragedia.

     Elämä on sen verran paskamainen juttu, ettei huumorille jää tilaa, tokaisi eräs kirjailijakollega minulle hiljattain. Jos hän olisi ollut mies, pitäisin väitettä pahanlaatuisena sammakkona. Koska hän on nainen, pidän väitettä hyvänlaatuisena sammakkona.