Lama kärjistää yritysjohtajien järjettömän suurten tulojen herättämä närkästystä. Toimeentulon minimirajoilla elävä tai työttömyyden uhkaama kansalainen näkee ilmiössä epäoikeudenmukaisuutta, joka on syvässä ristiriidassa tasa-arvoisuuden ideaalin kanssa. Tämä on ymmärrettävää, vaikka harvalukuisille johtajille jaetut bonukset nostaisivat monilukuisten johdettavien tuloja tuskin lainkaan.

     Hyvätuloiset ministerit vaativat hekin muiden paitsi omien etujensa kohtuullistamista. Julkisuudessa he puhuvat syvällä rintaäänellä eettisistä ja moraalisista periaatteista, mutta kaikki, myös he itse, tietävät että todellinen motiivi on äänestäjien liehittely.

     Blogissani Viitteitä viitoista (11.5.2008 klo 11: 45) totesin, että Jorma Ollilan uskottavuus kohenisi merkittävästi, jos hän kieltäytyisi Nokian hallituksen puheenjohtajalle ehdotetusta palkkion huomattavasta korotuksesta.  Nyt, vajaata vuotta myöhemmin, olen muuttanut mieleni.

     Poliittisen kentän oikealta laidalta kuulen onnitteluja: mies on tullut järkiinsä. Poliittisen kentän vasemmalta laidalta kuulen valitteluja: mies on menettänyt ryhtinsä. Molemmat äännähdykset ovat ennenaikaisia.

     Miksi Ollila ja Lilius eivät luovu vapaaehtoisesti kohtuuttomista eduistaan? Rahaa heillä on yllin kyllin muutenkin. Miksi ihmeessä he kieltäytyvät eleestä, joka nostaisi heidän suosionsa sekä poliitikkojen että kansan keskuudessa uusiin korkeuksiin?

     Molemmat herrat kuuluvat kansainvälisten huippujohtajien kastiin, joka noudattaa ikiomia sääntöjään, menettelytapojaan ja moraaliaan. Rekrytoinnista, sopivasta palkkiotasosta ja potkuista päätetään suvereenisti. Poliitikoilla ja virkamiehillä on kumileimasimen rooli.

     Hienompaa versiota edustaa englantilaistyyppinen klubi, kotikutoisempaa vaihtoehtoa sauna- tai hirviporukka. Yhteistä on naisten lähes täydellinen puuttuminen joukosta. Solidaarisuus kohdistuu omaan sisäpiiriin, omistajiin ja rahaan. Vaatimuksille ottaa huomioon työntekijöiden, kansalaisten tai isänmaan etuja naureskellaan hyväntahtoisesti konjakkilasien ääressä.

     Ollilan kohdalla saavutetuista eduista tinkiminen merkitsisi mahalaskua eli joutumista omiensa halveksunnan kohteeksi, muutamaa vuotta nuoremman Liliuksen kohdalla lisäksi ylipääsemättömiä vaikeuksia saada samantasoinen työpaikka mistä tahansa länsimaisesta firmasta koko maailmassa. Vallan menetystä voi lievittää kartanolla tai luksusjahdilla, mutta arvovallan menetystä ei korvaa mikään.   

     Suhtautukaamme siis huippujohtajiin ja heidän etujaan turvanneisiin poliitikkoihin ymmärtämyksellä. Molempien tenkkapoot ovat todellisia. Säälintunnetta kasvattaa se, etteivät asianosaiset voi, saa, uskalla tai kehtaa puhua niistä ääneen.