Eksyimme kalliiseen helsinkiläiseen ravintolaan. Kaikki sujui hyvin kunnes tuli laskun aika. 

    Tarjoilija ilmoitti, että hovi hoitaa maksuasiat. Yritimme kiinnittää mestarin huomiota viittoilemalla ja huudahtelemalla, mutta turhaan.

     Hän oli aina matkalla jostain tai jonnekin, silmissään tuo kuuluisa kaukaisuuteen suuntautuva katse, joka kertoo niin henkilökunnalle kuin vieraille, että hetkinen, minun on ensin hoidettava yksi paljon tärkeämpi asia(kas).

     Hän oli diametrinen vastakohta englantilaiselle perinteelle, missä huone on hovimestarin läsnä ollessa vielä tyhjempi kuin tyhjänä.

     Lopulta hermostuimme ja napsautimme sormia. Vaikutus oli dramaattinen. Mies syöksyi paikalle kuin Häkkinen ensimmäiseen kurvaan.

     Närkästyksestä tummunut katse ei enää suuntautunut kaukaisuuteen vaan suoraan meihin. En ole koira vaan kielitaitoinen hovimestari, se tuntui sanovan.

     Maksoimme laskun emmekä kehdanneet pyytää henkilökuntaa tilaamaan taksia.  Unohdimme galluptuloksen, jonka mukaan kyytiä on sateisella säällä on mahdoton saada, kävelimme kotiin ja sairastuimme flunssaan.

     Epämääräisestä suunnasta, kuumehoureiden läpi, kuului kielitaitoisen hovimestarin voitonriemusta värisevä ääni: sen on oikein teille – det är rätt åt er – serves you right.

     Tarkkaavainen lukija on tietysti jo huomannut, että tarina on historiallinen, koska nykyään

     - kukaan ei syöksy minnekään kuin Häkkinen vaan kuin Räikkönen;

     - jopa meillä on kännykkä;

     - saamme joka syksy ilmaisen influenssarokotuksen;

     - meillä ei ole varaa kalliisiin helsinkiläisiin ravintoloihin.

     Miten niin ei ole varaa? Eikö eläke tupsahda tilille niin kuin ennenkin? Kyllä kyllä, mutta ostovoima laskee samaa tahtia kuin Rai – tarkoitan valtiovarainministerin suosio.