Joulu Helsingin Pietarinkadulla AD 1937.

     Aattoaamuna äitini ja huono-osainen sukulaistäti pyörittelivät marsipaanitaikinasta pieniä sieviä pallukoita, seivästivät ne sukkapuikkoon ja upottivat kuumaan suklaakastikkeeseen. Joulupöydän kattauksen kruunasi taateleista ja luumuista koottu, harmaan pölyn verhoama joulueukko. Näiden perinteiden juuret olivat Viipurissa, äitini lapsuudenkodin ruotsinkielisessä isolaatiossa.

     Lahjat heitettiin eteisen oven takaa liukumaan pitkin parkettia ja huudettiin saajan nimi. Tämän perinteen juuret olivat Pietarissa, isoäitini lapsuudenkodin saksankielisessä isolaatiossa. Perheenisä sai ainoaksi lahjakseen vaaleanpunaisen marsipaanipossun. Tuona nimenomaisena vuonna se sattui osumaan tuolinjalkaan ja halkesi kahtia. Illalla hiivin tyhjään saliin ja leikin hetken viisi vuotta nuoremman sisareni lahjanuken kanssa.

     Ulkona lämmintä oli muutaman asteen verran. Lumi narskui ja kulkuset kilisivät vain joulukorttien maaseutuidyllissä, mutta kaupunkijoulun kuului olla musta. Yhteistä oli lämmittämätön kirkkosali ja lasten lahjojen myötä paraneva vatsakipu, jos nekään.

     Joulu Syvärillä AD 1943.

     En tiennyt, että korvikkeen seassa oli tilkka viinaa. Kävelin pitkin kanttiinin käytävää kohti näyttämöntapaista, jossa kuoron oli määrä esittää joululauluja, ja horjahdin. Reunimmainen mies tuuppasi minut takaisin oikealle tielle ja mumisi puoliääneen, että on se perkele kamalaa kun lapsetkin pakotetaan sotimaan.

     Ulkona lämmintä oli muutaman asteen verran. Märkä kuusikko huokaili ja lunta oli vain muistoissa, omalla kohdallani ei sielläkään.

     Joulu Nairobissa AD 1981.

     Paikallisen miehen suomalainen vaimo oli valmistanut perinteisen jouluaterian ja pyytänyt mukaan joukon meikäläisiä. Unohdimme kutsun, kunnes joku vieraista soitti. Emäntää lukuun ottamatta myöhäinen saapumisemme ei herättänyt huomiota, sillä siinä vaiheessa useimmat olivat nauttineet muutakin kuin kinkkua ja kansalaisluottamusta.

     Ulkona oli lämmintä parinkymmenen asteen verran. Lumen puutteen korvasi sammakoiden kurnutus, eivätkä tauot johtuneet siitä, että omistaja vaihtoi nauhaa, kuten keskikaupungin turistihotelleissa.

     Aikanaan, kun olin nuori ja katseeni suuntautui tulevaisuuteen, saatoin joulun herkistämänä muistella säälivästi huono-osaista sukulaistätiä, rikkonaiseen lahjaan tyytyvää isää, tyttöjen lelulla leikkivää poikaa, keskenkasvuista rintamamiestä tai koti-ikävästä kärsivää suomalaisnaista.

     Nyttemmin, kun olen vanha ja katseeni suuntautuu menneisyyteen, olen ymmärtänyt, ettei joulu ole säälin vaan kiitoksen aikaa. Onko siihen aihetta ja keneen se kohdistuu, sitä pohdiskelkoon itse kukin kohdallaan. Sikäli kun lahjaostoksilta ja ilmastomuutoksen päivittelyltä kerkiää.