Lapsena juutalaiset olivat yhtä luonteva osa ympäristöäni kuin ketkä tahansa koulu- ja luokkatoverini tai vanhempieni tuttavat. Heikinkadun vaatekauppiaista olin tietoinen, mutta ei juutalaisuuden vaan aggressiivisten myyntitapojen vuoksi.

     Sellaiset lausahdukset kuin han lär nog ha ökensand mellan tårna sijoitin aikuisten käsittämättömien puheiden joukkoon. Minun korviani Hitlerin Saksan juutalaisvastaisen propagandan kaiut eivät saavuttaneet.  

     Myöhemmin, suuren katastrofin jälkeen, olen yrittänyt tietoisesti välttää rodullista luokittelua ja siinä osittain onnistunutkin. Monien tunnettujen ihmisten juutalaisuus on ollut minulle yllätys. Ihailin vuosikausia ja ihailen edelleen Woody Allenin kykyjä koomikkona, filmintekijänä ja itseironisena newyorkilaisena. Tieto hänen juutalaisuudestaan ei muuttanut kantaani sinne eikä tänne.  

     Yksi seuraus yli neljä vuotta kestäneestä asumisesta Nairobissa on, että opin suhtautumaan tapaamiini erirotuisiin ihmisiin ensisijaisesti yksilöinä. Joukossa oli iloisia leikinlaskijoita, totisia torvensoittajia, hermostuneita älykköjä tai hermostuttavia tyhmyreitä. Minulle ihonväri on vain yksi inhimillinen ominaisuus siinä kuin pituus, paino tai kengännumero.

     Sodan jälkeen tunsin monien muiden lailla voimakasta ja erittelemätöntä sympatiaa Israelia kohtaan. Ensimmäisen särön  aiheutti vuoden 1967 sota. Sen verran vasemmistolainen opiskelijaliike vaikutti minuun, että myötätuntoni kallistui heikomman osapuolen eli palestiinalaisten puolelle.   

     Muutaman kerran tapasin minua vanhempia ihmisiä, jotka ilmoittivat olevansa samaa mieltä kanssani. Edistyksellisyys hämmästytti kunnes kävi ilmi, etteivät syyt suinkaan liittyneet ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin. Heidän jälkijättöisessä maailmassaan palestiinalaiset olivat jaloa aavikon kansaa ja juutalaiset alhaisia kaupustelijoita. Väitteet yhteisistä geneettisistä juurista tuomittiin valheiksi.

     Euroviisuhuuma ei minua mukaansa temmannut, mutta yksi pikku-uutinen kiinnosti. Siinä kerrottiin Israelin edustajien aggressiivisesta ja ylimielisestä käytöksestä suomalaisia järjestäjiä kohtaan. (Mihin muuten perustuu Lähi-idässä sijaitsevan valtion osanotto euroviisukilpaan?)

     Tämä palautti mieleeni ne muutamat kerrat, jolloin olen tavannut Israelin kansalaisia henkilökohtaisesti. Mainitut ominaisuudet olivat tyypillisiä monille heistä. Israel on sivistysmaa, Suomi takapajula ja afrikkalaiset opiskelijani tietämättömiä, oli vierailijoiden siekailematon viesti. Viimeistään silloin opin, että juutalaiset ja israelilaiset ovat kaksi eri asiaa.

     Palestiinalaisia Israel kohtelee alemman luokan ihmisinä, tuomitsee osan terroristeiksi ja tappaa surutta myös siviilejä. Hampaisiin saakka aseistautumista motivoidaan liioittelemalla ulkoista uhkaa. Ei vastapuolikaan syytön ole, mutta vahvempien eli Yhdysvaltojen ja Israelin vastuu on suurempi.

     Hallituksen politiikkaa ja sitä kautta ilmeisesti myös kansalaisten enemmistön mielipiteitä  leimaavat vakuuttuneisuus oman rodun paremmuudesta ja kyvyttömyys itsekritiikkiin. Asenteissa on rasistisia piirteitä. Kansainvälinen arvostelu lisääntyy ja ystävät vähenevät. Ainakin yhden suomalaisen bloginkirjoittajan verran.