Yleisesti Natoa luonnehditaan puolustusliitoksi. Tarkkaan ottaen alkuperäinen englanninkielinen nimi, North Atlantic Treaty Organisation, viittaa vain sopimukseen.   

     Historia osoittaa, että jos liittouma on tai luulee olevansa sotilaallisesti ylivoimainen, on todellinen tarkoitus pääsääntöisesti ekspansiivinen.  Hyökkäys ei kelpaa otsakkeeksi. Vilpitön puolustuksellisuus kertoo heikkoudesta ja häviöstä. Ristiriita on aidosti retorinen.

     Jos puntit ovat tasan, jäävät aikomukset tulkinnanvaraisiksi. Näkökulmasta riippuu rakensivatko ruotsalaiset Viaporin Venäjän hyökkäyksen suojaksi vai Ruotsin hyökkäyksen tukikohdaksi.

     Gallupien mukaan suomalaisten enemmistö vastustaa liittymistä Natoon ja vastustaisi liittymistä EU:hun. Hallitus raivaa tilaa myönteiselle Nato-päätökselle kansainvälisten rauhanturvaoperaatioiden ja presidentin valtaoikeuksien vähentämisen kautta. Mutta (oletettua) kansalaismielipidettä se ei tulevien vaalitappioiden pelossa uskalla vastustaa.

     Suomalaisten ikioma paradoksi on, että niin liittymisen kannattajien kuin vastustajien perimmäinen motiivi on sama eli vanha kunnon ryssänpelko. Edelliset luottavat Naton armeijaan,  jälkimmäiset Suomen armeijaan.

     Ennakkoluulojen hälventämiseksi meille vakuutetaan, viimeksi tuoreen ulkoministerin suulla, että Natossa päätökset tehdään aina  yksimielisesti. Eurooppalaisilla jäsenmailla on tosiaan kaksi vaihtoehtoa, nimittäin joko noudattaa tai itkeä ja noudattaa amerikkalaisten ehdotuksia. Yksimielisyydellä on kahdet kasvot.

     Aikanaan ensin heimojen ja sitten valtioiden oman elin- ja etupiirin väkivaltainen laajentaminen oli tavoite, velvollisuus ja kunnia-asia. Sota oli aateliston tehtävä, kansan kohtalo ja molempien kuolema. Ruotsin suurvalta-aika on osoitus siitä, mihin myös pieni ja köyhä maa pystyi kun tahto oli vahva.

     Molemmat maailmansodat syttyivät samasta syystä, vaikkei vallanpitäjiä enää aatelisiksi kutsuttukaan. Mutta voittajia palkittiin yhtä ruhtinaallisesti ja hävinneitä nujerrettiin yhtä säälimättömästi kuin ennen.

     Nyt Yhdysvallat perustelee maailmanvalloitustaan demokratian levittämisellä. Kriittiset amerikkalaisetkin saattavat myöntää, että tarkoituksena voi olla esimerkiksi öljyn saannin turvaaminen. Todelliset motiivit ovat kuitenkin ikivanhoja. Itsetarkoituksellinen vallanhalu ja siihen väistämättä liittyvä koston kierre syrjäyttävät neuvottelut ristiriitojen ratkaisukeinona.

     Edellä luettelin niitä syitä, joiden vuoksi minäkin vastustan Suomen liittymistä Natoon. Tähän sisältyy riski siitä, että minut omia perustelujani kuuntelematta leimataan veteraanijääräksi, joka tosiasioista piittaamatta uskoo Suomen armeijan kykenevän puolustamaan maata sitten kun Venäjä taas hyökkää.

     Mutta tämä on henkilökohtainen ongelmani, jolla kansakunnan onneksi ei ole minkäänlaista yleistä merkitystä.