Useimmat suomalaiset, ja varmaan monien muidenkin maiden kansalaiset, tuntevat erittelemätöntä vastenmielisyyttä verottajaa kohtaan.  

     Joskus sodan jälkeen verotarkastaja soitti ovikelloa ja halusi nähdä arkkitehtitoimiston kirjanpidon. Omistaja Yrjö Lindegren (toinen Stadionin suunnittelijoista) säikähti ja sanoi, että on minulla tämä vihko, johon merkkaan muistaessani tuloja ja menoja. Onko teillä työntekijöitä, kysyi tarkastaja. Ei ole, me tässä vain kolmistaan piirrellään taloja.

     Osittain tästä jutusta johtuen suhtauduin verotukseen välinpitämättömän huvittuneesti. Kunnes kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin oma toimistoni joutui tarkastuksen kohteeksi.

    Meininki oli toisenlainen. Jouduin itse kantamaan mapit Espoon verotoimistoon ja hakemaan ne pois. Jokainen kuitti oli syynätty, pimeitä tuloja epäiltiin ja minua kuulusteltiin kuin rikollista, mutta lisäveron aihetta ei löytynyt.

     Tämän kokemuksen jälkeen minäkin aloin suhtautua verotukseen vihamielisesti. Sosialidemokraattinen kehotus, että veroja pitää rakastaa eikä vihata, kuulosti absurdilta.

    Olin tietysti tietoinen siitä, että verot ja palvelukset ovat tiukassa riippuvuussuhteessa toisistaan. Mutta kun olin nähnyt mielessäni tarkastajan ensin vihaisen ja sitten pettyneen naaman, vaihtui rationaalinen harkinta hetkessä irrationaaliseksi aggressioksi.

     Muutama vuosi sitten tapahtui käänne. Verottajan epäluuloinen, ynseä ja ylimielinen asenne katosi historiaan kuin taikaiskusta. Kaupungille perustettiin palvelupisteitä. Kohtelu oli ystävällistä ja joustavaa. Asioita saattoi toimittaa ilman kohtuutonta jonotusta myös puhelimitse.

     Hakaniemen ankeassa verotalossa ei enää ollut pakko käydä. Äkeästä karhusta oli tullut lempeä mesikämmen. Näin siis Helsingissä. Espoosta minulla ei ole tietoa.  

     Verotus ei ole keventynyt, minun kohdallani nimenomaan päinvastoin. Mutta vastavuoroisesti omakin asenteeni, kuten inhimillistä on, muuttui yhtä nopeasti kielteisestä myönteiseksi.

     En tiedä miten temppu tehtiin. Haluan uskoa, että se toteutettiin kevein keinoin, kouluttamalla henkilökuntaa tai lähettämällä kiertokirjeitä, ilman raskaita organisaatiomuutoksia tai potkuja.  

     Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että samankaltaisia uudistuksia otetaan käyttöön muissakin byrokratioissa, saavat suomalaiset jälleen kerran tilaisuuden sijoittua korkealle singaporelaisessa vertailututkimuksessa. Kansainvälinen maine kasvaa, mikä totta kai on verrattomasti tärkeämpää kuin asiakkaiden tyytyväisyys.