Tallinnan levottomuuksien osapuolten eli virolaisten, Viron venäläisten ja venäläisten  käyttäytymistä on suomalaisessa mediassa selvitelty monipuolisesti. Yksi ryhmä on kuitenkin jätetty vähemmälle huomiolle.

     Venäläiset ovat totta kai syyttäneet poliisin toimintaa brutaaliksi ja unohtaneet maan tavan mukaisesti oman poliisinsa raa’at otteet taannoisissa Pietarin mielenosoituksissa. Nimenomaan tässä suhteessa maailman maat muistuttavat kuitenkin toisiaan enemmän kuin voisi odottaa. Tältä näyttää senkin jälkeen kun vaikutelmasta on vähennetty poliisiin periaatteessa vihamielisesti suhtautuvien tahojen liioittelu.

     Rauhallinen alkutilanne eskaloituu nopeasti. Mielenosoittajat unohtavat ne asiat, joiden takia mieltä tultiin osoittamaan. Poliisit unohtavat koulussa saamansa opit ja päällystön varoitukset. Primitiiviset tunteet pääsevät valloilleen samaan tapaan kuin jääkiekko- tai jalkapallomatseissa.

     Tilanne torjuu analyyseja. Poliittisten tavoitteiden, kansallisten motiivien, historiallisten taustojen ja yhteiskunnallisten järjestelmien eroavuudet menettävät selittävän merkityksensä. Jäljelle jää hetken huuma. Vihollisuus erottaa, mutta väkivalta yhdistää.

     Ennen nationalismia sotilaat saattoivat vaihtaa leiriä paremman palkan perässä. Nationalistisissa jääkiekon mm-kisoissa parhaat seurakaverit tappelevat ensin keskenään verissä päin vain siksi, että sattuivat syntymään eri maissa, ja vaihtavat sitten leiriä paremman palkan perässä. 

     Yhteiskunnat tarvitsevat poliisia ja armeijaa. Ne järjestäytyvät autoritaarisesti ja hierarkkisesti, usein myös salaisesti. Organisaatiot itse ja kansalaisten enemmistö näyttävät pitävän näitä ominaisuuksia suorituskyvyn välttämättöminä edellytyksinä.

     Björn Wahlroos lausui taannoin suosivansa armeijan käyneitä työnhakijoita. Samat ominaisuudet näyttävät siis vaivaavan minkä tahansa alan yrityksiä. Niin poliisi, armeija, Sampo kuin vaikkapa Nokia saattaisivat menestyä vielä paremmin, jos avoimuutta lisättäisiin ja vastuuta jaettaisiin nykyistä tasaisemmin.

     Jääkiekossa ryppyotsaisen komento- ja pelikulttuurin hellittäminen leikkimielisyyden suuntaan voisi hyvinkin vähentää väkivaltaa, houkutella uudenlaisia katsojia ja kohentaa taloutta.   

     Työn ulkopuolella poliisit ja sotilaat ovat tavallisia ihmisiä; jääkiekkoilijoista en ole yhtä varma. Työssä univormut ja kunniamerkit korvaavat yksilöllisyyden menettämisen. On ymmärrettävää, että pinna joskus palaa.

     Ei tietenkään meillä, mutta Venäjällä.