Kokoomuksen voittoa kunnallisvaaleissa on selitetty monin tavoin. Keskusta (vaimeasti) ja demarit (ponnekkaasti) eivät pidä sitä voittona ollenkaan, vaan tilastollisena harhana tai kollektiivisena erehdyksenä, johon syyllistyivät puolueellinen media, ammattitaidottomat analyytikot tai vaalimainosten takana piileksivät epädemokraattiset taustaryhmät. Syyttömiä olivat oman puolueen äänestäjät.

     Astetta uskottavampia ovat ne, jotka tyytyvät tulkitsemaan vaalituloksen johdonmukaiseksi seuraukseksi ehdokkaiden ulkonäön, pukeutumisen, sujuvapuheisuuden ja äänitason kaltaisista epäpoliittisista tekijöistä.

     Kaikkein uskottavimpia tässä kategoriassa ovat selitykset, joissa kokoomuksen menestys luetaan puheenjohtaja Kataisen tietynlaisten ominaisuuksien ansioksi.

     Totta kai matala ääni kuulostaa vakuuttavammalta kuin korkea, kimittämisestä puhumattakaan. Kokonaan riippumatta siitä mitä asianomainen sanoo ennen vaaleja tai tekee vaalien jälkeen.

     Erityisen viehättävänä pidän väitettä, jonka mukaan Jyrki kuuntelee kansan ääntä. Kyseessä ei nimittäin ole mikään päivänkohtainen solvaus, vaan totuus, jolla on yli satavuotiset historialliset juuret.   

     Isäni kertoi nousseensa pikkulapsena kesäaamuisin neljältä pelaamaan veljensä kanssa nälkää kahdeksalla pakalla ja tulleensa samalla vakuuttuneeksi siitä, että hörökorvat ovat viisauden alku.

     Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa ja mistä tämä nyt niin ajankohtainen uskomus oli peräisin, siitä minulla ei ole tietoa. Mutta en ihmettelisi, vaikka jo muinaiset roomalaiset olisivat ajatelleet näin.  

     Hän yritti korjata litteäkorvaisuuttaan nukkumalla viikkokausia urheilutermein ilmaistuna vuorotellen taitetuin korvalehdin. Ilman toivottua tulosta.

     Olisiko hänestä onnistuessaan tullut kokoomuksen puheenjohtaja? Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

     Ehkä vika oli siinä, että korvatyyny oli liian pehmeä.

     Tai siinä, että hiirenkorvat veivät korkeampien voimien huomion väärään suuntaan.

     Tai siinä, että korvasienisesonki oli ohi.

     Tai siinä, että hän erehtyi vuodenajasta ja näki unta Korvatunturista.

     Tai siinä, että hänen DNA-kartastaan puuttuivat koskenkorvaisuuden, kovakorvaisuuden ja homekorvaisuuden rihmat.

     Puheenjohtaja Kataisen ura ei suotuisista fyysisistä ennusmerkeistä huolimatta kenties sittenkään tule olemaan niin siloinen kuin hän itse ja hänen kannattajansa toivovat.

     Mitä opimme tästä? Sen, etteivät hörökorvat korvaa poliittista silmää. Ja sen, etteivät sanaleikit korvaa blogin asiasisältöä.