FST lähetti ohjelman, jonka aiheena oli Afrikan Beninissä sijaitseva toimintakeskus Villa Karo.

    Siinä arvosteltiin kehitysyhteistyövarojen käyttöä mm. trooppisen puutarhan ja lasten leikkipaikan rakentamiseen. Hankkeet saattavat palvella länsimaisia turisteja, mutta varmasti eivät paikallisia asukkaita.

     Näiden esimerkkien valossa vaikuttaa siltä, ettei aikaisemmista kokemuksista ole otettu oppia. Rahaa jaetaan edelleen hakijan kaunopuheisuuden ja myönteisen julkisuuden perusteella. Todellista tarvetta ei osata, malteta tai välitetä tutkia.

     Oma kiinnostukseni perustuu työsuhteeseeni kehitysyhteistyöosaston palveluksessa vuosina 1979-92, ensin Keniassa ja sitten Suomessa. Käsitykseni Suomen kehityspolitiikasta muotoutui silloin. Se on pysynyt pääpiirteissään ennallaan huolimatta siitä, että muutokset osaston omalta kannalta ovat saattaneet vaikuttaa huomattavilta tai jopa mullistavilta.

     Villa Karon saamat avustukset ovat pisara meressä. Tosiasia kuitenkin lienee, että suuri ellei suurin osa kehitysyhteistyöhön käytetyistä varoista joko palautuu Suomeen tai hukkaantuu saajamaissa. Panos-tuotossuhde on niin heikko, että markkinataloudessa tilannetta pidettäisiin konkurssikypsänä.

     Mielipidetiedusteluissa suuri yleisö kannattaa kehitysyhteistyötä. Motiivina on sinänsä kunnioitettava auttamisen halu. Mutta gallupeja kansan tahdon ilmaisijoina käytetään puolueesta riippumatta myös lyhytnäköisen sisäpolitiikan välineinä.

    Tänään yhä suurempi osa avusta kanavoidaan kansalaisjärjestöjen kautta. Niille kehitysyhteistyövarat ovat ratkaisevia olemassaolon edellytyksiä. Tukea annetaan ilmeisesti myös muiden ministeriöiden toimialaan kuuluville hankkeille.    

     Suomen kehitysapu oli viime vuonna 630 miljoonaa euroa eli 0,43% bruttokansantuotteesta. Luku on selvästi pienempi kuin muissa pohjoismaissa. Osuuden pysyttäminen ennallaan ja ennen kaikkea sen pienentäminen merkitsisi kansainvälisen arvovallan menetystä. Tätä maan johto poliittisesta väristään riippumatta ei voi sietää.

     Ulkoministeriön kehityspoliittinen osasto työllistää huomattavan määrän virkamiehiä; verkkosivuilla henkilövahvuutta ei ilmoiteta. Asiantuntija- ja valmisteluvaltansa turvin ministeriön virkamiehistö voi torpedoida kaikki henkilökunnan vähentämiseen johtavat muutokset.

     Kokonaisuus on raskasliikkeinen ja konservatiivinen. Ei ihme, että hyötysuhdetta merkittävästi parantavat uudistukset valuvat jo alkuvaiheessa hiekkaan.

     Arvasitte oikein. Minulla on tosiaan helposti toteutettava ehdotus tilanteen korjaamiseksi. Lopetetaan nykymuotoinen toiminta. Kehitys- ja avustustehtävät siirretään YK:lle ja Punaiselle Ristille. Säästetyillä rahoilla - tilat, matkat, asiantuntijat, kansalaisjärjestöjen tukeminen jne. - korotetaan prosenttiosuutta.  

     Entä virkamiehet? Olkaa rauhassa, ketään ei irtisanota. Kaikki siirretään ulkoministeriön kauppapoliittiselle osastolle. Tehtäväksi määritellään kumppanuusmaiden kanssa käytävän kauppavaihdon normalisoiminen.