Kirjani Marie esittelytilaisuuksissa haastattelija kysyy mitä teemoja teokseen sisältyy. Alussa epäröin ja mumisin epämääräisesti, että niitä on useampia, mutta vähitellen pääteemaksi on kuoriutunut naisten alistettu asema kautta aikojen. Olet siis feministi, hoksaa joku. Yleisö hörähtelee ymmärtäväisesti ja minä hymyilen vaisusti. Leikinlasku latistaa vakavaksi tarkoittamani kannanoton vakavaan asiaan.

     Moderniksi demokratiaksi ilmoittautuneessa Suomessa naisten asemaa koskevat viralliset normistot ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Käytännössä miesvalta on hyvissä voimissa. Vai onko ero on vain julkisuuden asteessa? Ennen syrjinnästä ja väkivallasta kuiskuteltiin pirteissä ja salongeissa. Nyt ne ovat jokapäiväistä leipää, jota ilman yhteiskunta ei tule toimeen. Näin sanovat tiedon välittäjät ja uskovat tiedon käyttäjät.

     Historiankirjoituksessa sotatoimien merkitystä liioitellaan naisten vastuulla olleen kotirintaman kustannuksella. Tänään naiset kärsivät kasvavasta eriarvoisuudesta systemaattisesti useammin ja enemmän kuin miehet. Maskuliininen eliitti leimaa protestit niiden laadusta riippumatta naisten vouhotukseksi.

     Fundamentalistinen viittaus sukupuolten välisiin biologisiin eroihin on yhtä typerä kuin Björn Wahlroosin väite armeijakoulutuksen saaneiden miesten paremmasta soveltuvuudesta siviilielämän johtajatehtäviin.

     Nelisenkymmentä vuotta sitten arkkitehtiprofessori Aarno Ruusuvuori ilmoittaa uusille opiskelijoille, että vain viidestä prosentista tulee korkeatasoisia arkkitehteja. Naisia tähän joukkoon ei mahdu. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin toinen arkkitehtiprofessori kertoo, ettei naisilla ole lahjoja arkkitehdeiksi.

     Ammattikunnassa naisia ja miehiä on suunnilleen yhtä paljon. Otaniemessä rakennustaiteen historiaa lukuun ottamatta kaikki professorit ovat miehiä. Suurimmalla osalla on tai on ollut oma yksityinen suunnittelutoimisto. Tässä joukossa naiset ovat harvinaisuuksia. Virka- ja tutkimustehtävien arvostus ei yllä samalle tasolle. Tässä joukossa naiset eivät ole harvinaisuuksia.

     Miehiset asenteet kertovat itsekritiikin puutteesta ja kyvyttömyydestä sopeuttaa ammattikunnallisia arvoja muuttuviin tilanteisiin. Merkittävä osa luovaa potentiaalia jää käyttämättä. Hienovarainen historiallisuus ja kansalaistarpeiden kokonaisvaltainen ymmärrys jäävät edelleen sankariarkkitehtuurin varjoon.

     Katselin viimeviikkoisen Uutisvuodon, pitkästä aikaa. Leikinlaskun pääkohteeksi nostettiin peniksen pituus eri maissa. Olen antanut kertoa itselleni, että aihe oli pohjanoteeraus ohjelman alatyylisen, naisia halventavan mieshuumorin vuosikausia jatkuneessa sarjassa.

     Vastenmielistä on, että tämä tapahtui silloin kun vieraana on nuori nainen,  joka Finlandia-palkitussa kirjassaan käsittelee nimenomaan naisiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa. Kunnioitettavaa on, ettei Sofi Oksanen alistunut hohottamaan muiden mukana. Oireellista on, että ohjelman edistyessä keskityttiin kuvaamaan miespuolisia osanottajia.

     Tie leikinlaskusta syrjinnän ja ahdistelun kautta väkivaltaan on lyhyt.