blogi
leipäteksti
- +
tiistaina 17.4.2007 klo 7:38
Sillä lailla

Television Voimala-nimisen ohjelman aihe oli naisten valta ja vallattomuus. Läsnä oli viisi naista ja yksi mies.

     Kesken asiallisen keskustelun naistenlehden päätoimittaja lausahti, että koska eduskunta on koko kansan pienoismalli (?), viidesosa mieskansanedustajista lyö vaimojaan.

     Koska minä vuorostani en tiedä mistä tuo koko kansaa koskeva tieto on peräisin, turvaudun jälleen kerran fiktioon.

     - Gallupista päivää. - Päivää. - Lyöttekö vaimoanne? - En (70 %). - En, vaimo lyö minua (10 %) - Kyllä (20 %). Otanta oli edustava (sekä Eirasta että Kontulasta, kaukopuhelut liian kalliita) ja kattava (kaksisataaviisikymmentä/kaksi ja puoli miljoonaa miestä). Tosin luotettavia vastaajia oli vähemmän, sillä osa löi luurin korvaan, osa ei ollut kotona ja osa valehteli. Mutta hyvä näinkin.

     Eikö päätoimittaja todellakaan tiedä, että kansanedustajien koulutus- ja tulotaso on huimasti korkeampi kuin suomalaisten keskimäärin, muista eroista puhumattakaan?

     Jos ei tiedä, esitän valitteluni lehden lukijoille.

     Jos tietää, onnittelen heitä siitä, että päätoimittajalla on loistava ironian ja huumorin taju.

 

*

 

Näin televisiomainoksen, jossa istuva koira pitelee tassuillaan tuvan lattialle levitetyn Maaseudun Tulevaisuuden etusivua. Asento on ryhdikäs ja katse valpas. Oheisteksti kertoo ylpeästi, että kyseessä on maan kolmanneksi luetuin lehti. Päinvastoin kuin tavallisesti herätti tämä mainos minussa joukon kysymyksiä.

     - Onko tarkoitus viestiä, että myös koirat lukevat Maaseudun Tulevaisuutta?

     - Onko tarkoitus viestiä, että vain koirat lukevat Maaseudun Tulevaisuutta?

     - Onko levikkiin laskettu mukaan vain koirat, vain ihmiset tai molemmat?

     - Onko odotettavissa, että mainos kasvattaa lehden myyntiä?

     Hetken harkittuani jouduin vastaamaan viimeiseen kysymykseen kielteisesti. Niinpä jäin odottamaan korvaavaa mainosta, jossa isäntä lohduttaa surun lyyhistämää koiraansa ja sanoo että älä välitä, kyllä sinä saat lukea mitä lehteä ikinä vain haluat - nyyhkäisy - pääasia että luet.

Arne Nevanlinna
Artikkelivarasto
Sillä lailla
Kansallisesta kansainvälisyyteen
Apropos Intia
Oi noita kahviloita
Ajatuksia arjesta
Vanhan kirkon puisto
Ennakkoluuloja
Pitkästä aikaa
Naurettavaa
Nomen est omen
Jäähyväiset aseelle
Kieleni minut tekevi
Klubilla tavataan
Ymmärrettävää
Ennen kokousta
Vauhtisokeutta
Legenda
Tuttua ja tuntematonta
Temppu ja kuinka se tehdään
Ennustamisen vaarallinen taito
Rahan hinta
Politiikan puolesta
Olen feministi
Uudet vaatteet
21st Century Kartanonkoski
Joulun korvilla
Pelottavaa
Epätieteellisiä muistutuksia
Pampulapolitiikkaa
Helsingissä
Aatosta jaloa ja alhaista mieltä
Olen suomalainen
Laiha sopu
Nukkeja kerrakseen
Hollitupa Kiasma
Maan tapa?
Maksatusta
Viitteitä viitoista
Connecting people
Kirkastuksia
Otan Naton?
Hämmentävää
Ankkalammikkoja
Jo riittää ilveily tää
Transatlanttisia suhteita
Ripeästi ja huolella
Konstit on monet
Miehet kertovat
Isiltä pojille
Eleitä
Tasa-arvoa kehityspolitiikkaan
Palaveri
Rantasauna
Mannerheimin näköinen mies
Hyvää uutta vuotta
Hyvää joulua
Hyvää pikkujoulua
Tasa tasa arvo
Itsenäisyys
Logos
Jako kahteen
Hyvä niinkin
Doku doku mentti ...
Jokapojan epäuutisia
Suuri harppaus
Maître d'
Episodi
Niin ei ole jos siltä näyttää
Satu karhusta ja mesikämmenestä
Sipoo
Porttikonkeja ja takapihoja
Suomalainen keskustelu
Myyvätkö huonot uutiset paremmin kuin hyvät?
Eliittejä on monenlaisia
Ei mitään, herra presidentti
Tervetuloa Suomeen?
Byro byro kraatti ...
Pilssivesiä
Sairaalasta subjektiivisesti
Rumat talot
Fundamentalistit
Esplanadit
Liisa, Matti ja Mikael
Jestas
Myönnytyksiä
Maisema
Kiinalainen juttu
Mielikuvia
Meidän kesken
Stadspark är ingen ekonomiskog
Johdon mukaista
Tuntuuko tutulta
Varmuuden vuoksi
Pitkä jälki
Duuni
Herkullinen artikkeli
Kieliopillisia havaintoja
Kun on tunteet
Mellakat
Erottaja
Erottaja
Erikoisia tapauksia
Kepu ei petä milloinkaan
Sillä lailla
Tapaus Latifi
Kysymyksiä
Diana
Räystäät
Puhelinluettelot
Lyhyet
Ping Pong
Minä ja Sauli
Literature Blogs - Blog Top Sites